keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

#3

UPOUUSI ROTU!

11.3.2015 10.00.00
Hei kaikki!

On sen aika taas! Aika julkaista uusin kaunis rotu joka on saapunut Jorvikiin: Assateaguenponi!
Introducing a handsome new pony breed: the Chincoteague!
Esittelyssä uusi komea ponirotu: Assateaguenponi!

Tämä epätavallinen poni on todellinen mysteeri ja omaa surullisen historian. Assanteaguen saarilla, Marylandin ja Virginian välissä USA:ssa, Assateaguenponi on elänyt ja kehittynyt rauhassa ja vapaudessa aikoinaan. Miten ne edes päätyivät tänne on mysteeri, mutta teaoriassa on, että nykypäivän Assateaguet ovat kehittyneet hevosista jotka matkasivat Espanjalaisessa kaljuunassa, joka haaksirikkoutui saarelle 1600 luvulla.
Eläminen saarella ei ole koskaan helppoa. Ei paljoa ravintoa, myskyt ja raskas sisäsiitos ovat yhdessä muodostaneet pienen väkimäärän. Risteytys Shetlannin- ja Welshponia, osuudet yhteisölle sekä pyrkimykset palokunnassa ovat muodostaneet Assanteaguesta vahvan ja elinkelpoisen.

Assanteaguet elävät edelleen villinä saarellaan, mutta kerran vuodessa ne kerätään yhteen ja muutama huutokaupataan. Tulot huutokaupoista käytetään ponien ylläpitoon ja suojelemiseen.

Tottakai se ei vienyt kauaa hevoshulluilta Jorvikissa tuoda kaunis Assanteague saarelle, ja tämä sitkeä, älykäs ja helposti koulutettava hevonen on hyvin rakastettu.

Kolme uutta Assanteaguen ponia on nyt saatavilla Valedalesta!

Uusia hevostarvikkeita keskuksessa!
Uusia hevostarvikkeita on nyt saatavilla Jorvikin kaupungin ostoskeskuksessa! Hyppää bussiin ja mene tsekkaamaan ne!

Hevosmarketti
Eddie ja Ferdinand ovat asettuneet Fort Pintaan ja ovat avanneet ovensa! He varmasti ilahtuisivat jos kävisit moikkaamssa heitä!

Erikoissähköpostiosoite: TÄMÄN VIIKON AINOASTAAN
Yhden viikon ajan, olemma avanneet erityisen sähköpostiosoitteen jonne voit raportoida ongelmia joita sinulla on Star Stablessa. Tämä auttaa meitä tunnistamaan ja korjaamaan ongelmat! Lähetä postia meille niin yksityiskohtausesti kuin pystyt sähköpostiin launcher@starstable.com, ja älä unohda kertoa millaista tietokonetta ja operaattoria käytät - olemme kiitollisia avustanne!

Huomio: Tämä EI OLE yleinen tukisähköposti. Et saa vastausta. Käytä tätä sähköpostia ainoastaan ongelmien raportoimiseen pelissä. Kysymykset ignorataan.

PÄIVITYS: Korjaamme ongelmianne!
Jos olette huomanneet meidän viimeisimmistä Facebook ja Instagram postauksista, olemme laajentamassa tiimiämme täällä Tukholmassa varmistaaksemme että voimme kuunnella ja ratkaista peliin liittyviä ongelmia.Enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen on nyt tekemässä töitä ja tsekkailemassa viesteja korjaamassa ongelmia.

Yksi viesteistä mitä olemme nähneet tällä viikon olla on  että jotkut teistä eivät ole päässeet kisoihin, mutta nyt voimme kertoa että tämän päivän päivityksessä sen pitäisi olla korjattu. Olemme pahoillamme että olette missanneet joitain kisoja, mutta toiovottavasti tämän päivityksen jälkeen olette takaisin satulassa.

Nyt mennään tsekkaamaan nuo uudet kauniit Assanteteaguenponit!

pitäkää hauska viikko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti